Koli Forum ehdotti uusia hyvinvoinnin mittareita. Kolin teesit maanantaina Davosiin
Kolilla kokoontuneet merkittävät vaikuttajat painottivat Davosissa maanantaina esiteltävissä teeseissä kasvun sijasta kilpailukykyä.
– Koli Forum totesi loppuponnessaan, että bruttokansantuotteen mittaamisen lisäksi olisi otettava käyttöön parempia mittareita kuvaamaan ihmisten hyvinvointia tulevaisuudessa, kertoo Koli Forumin pääsihteeri Liisa Tahvanainen.
– Koli Forum on nyt vakiinnuttanut asemansa säännöllisesti kokoontuvana huippuvaikuttajien foorumina, iloitsee Koli Forumin idean isä, korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg.
Kolilla kokoontui sata kansainvälistä talouden, tieteen, politiikan, kulttuurin ja kansalaisjärjestöjen edustajaa. Foorumin pääpuhujien, presidentti Tarja Halosen, tohtori Rajendra Kumar Pachaurin ja EU:n maatalouskomissaari Dacian Cialoksen alustukset rohkaisivat etsimään globaaleja ja paikallisia ratkaisuja uudella tavalla.
Päällimmäiseksi keskusteluaiheeksi nousivat luonnonvarojen kestävä ja innovatiivinen käyttö sekä rajat ylittävään ajatteluun siirtyminen.
– Haastan meidät kaikki pohtimaan uusia tapoja hyvinvoinnin mittaamiseen, innosti hallitusten välisen ilmastopaneelin, IPCC:n puheenjohtaja tohtori Pachauri.
Kaksi teesiä ja kuusi keinoa
Koli Forum loi tällä kertaa kaksi teesiä ja valitsi ensisijaisiksi kuusi toteuttamiskeinoa niiden saavuttamiseksi. Kaikkiaan toteuttamiskeinoja oli äänestyksessä 13.
Ensimmäinen teesi nosti bioekonomian kestävän kilpailukyvyn ajuriksi. Toinen teesi korostaa koulutusta ja kuluttajan tarpeiden ymmärtämistä innovaatioiden synnyssä.
Koli Forum painotti myös sitä, että bruttokansantuotteen mittaamisen sijasta on otettava käyttöön paremmin kokonaishyvinvointia kuvaavia mittareita.
OECD on kehittänyt pian 10 vuotta mittareita, joilla tilastollisten lukujen lisäksi otetaan huomioon lisäksi välittömästi ihmisten elämässä vaikuttavat seikat, kuten elinolosuhteet, elämänlaatu ja kestävä kehitys. Tämänkaltaisten mittareiden tärkeyttä painotettiin myös Koli Forumin puheenvuoroissa.
TERI tulee Joensuuhun
Foorumissa allekirjoitettiin sopimus Itä- Suomen yliopiston ja Pachaurin johtaman intialaisen TERI-instuutin toimipisteen avaamisesta Joensuuhun. TERI-instituutti osallistuu myös seuraavan Koli Forumin järjestämiseen.
Lisäksi julkistettiin uusia kansainvälisesti uraauurtavia yhteistyöhankkeita, joissa suomalaisella osaamisella on merkittävä rooli.
Teesi 1
Bioekonomia Euroopan kestävän kilpailukyvyn ajuriksi.
Tämä tavoite saavutetaan parhaiten seuraavilla toimenpiteillä:
1. Edistetään biomassaperäisiä uusia tuotteita ja energiaa.
2. Luodaan kansainvälinen kriteeristö kestävän biotalouden sektorille (esimerkiksi kestävyys ja tuotestandardit).
3. On sitouduttava kansainvälisesti globaaleihin avainpäämääriin ja -mittareihin.
4. Nopeutetaan parhaiden olemassa olevien teknologioiden (BAT), käytäntöjen ja tiedon käyttöön ottoa.
Teesi 2
Koulutus ja kuluttajien tarpeiden ymmärtäminen ovat avainasemassa bioekonomian mahdollisuuksien esille tuomiseksi. Koulutus on edellytys myös innovaatioiden synnyille.
Tämä tavoite saavutetaan parhaiten seuraavilla toimenpiteillä:
1. Vahvistetaan yliopistojen ja teollisuuden yhteistyötä tutkimuksessa ja koulutuksessa.
2. Kehitetään rahoitusta uusien teknologioiden esittelemiseksi.
Ponsi: Bruttokansantuotteen mittaamisen sijaan tarvitaan parempaa mittaria kuvaamaan ihmiskunnan hyvinvointia tulevaisuudessa.
Mikä on Koli Forum?
- Koli Forum kokoaa joka toinen vuosi yhteen eurooppalaisia talouden, politiikan, tieteen ja kulttuurin huippuvaikuttajia hakemaan parhaita luonnonvarat huomioon ottavan kehityksen linjauksia.
- Tapahtuma tarjoaa innovatiivisen keskustelufoorumin, joka tuottaa uusia ja innovatiivisia selviytymiskeinoja ja näkökulmia luonnonvarojen kestävästä käytöstä pitkälle tulevaisuuteen.
- Koli Forum vaikuttaa päättäjiin, jotka muovaavat yhteistä tulevaisuuttamme. On tärkeää, että päättäjillä on käytettävissä luotettavaa tietoa sekä erilaisia näkökulmia ja perusteluja voidakseen tehdä pitäviä päätöksiä.
- Toinen Koli Forum 14.–16.09.2011 Kolilla.
- Lisätietoja ja uutiskirjeen tilaus: www.koliforum.fi